Enemmän ja vähemmän taiteilua, musiikkia & löpertelyä.

27.2.2012

Reason to party

Johan oli ohjelma!

Olen pahoillani tekstien päivitysten vähyydestä -olen ollut liikekannalla nyt viimeiset kaksi viikkoa. Tähän aikaan on sisältynyt niin abihuumaa kuin omien kavereiden kanssa sähläystä ja häppeninkiä. En edes muista mitä kaikkea olen tehnyt/saanut aikaan, sillä meno on ollut (välillä vähän liiankin) hurjaa.

Penkkarit tuli vietettyä 16.2 tutuin villityksin. Asuja oli niin Brunosta Kleopatraan, poliisista nahka-asuihin jne. Oli melko värikästä porukkaa. Itse pukeuduin saapasjalkakissaksi. Asusta tuli jopa parempi kuin odotin. :)


Kuvasta (sekä kasvomaalauksestani) kiitokset kuuluu samalla luokalla olevalle ystävälleni Puolukalle, jonka blogia pääset vilkaisemaan tästä.

Itse penkkaripäivä sujui aivan mahtavasti. Meno oli villiä, karkit lensivät joka puolella ala- ja yläasteelaisten kerjätessä lisää ja koulujen käytävät näyttivät siltä kuin jokin isompikin pommi olisi räjähtänyt siellä. Valitettavasti en muistanut ottaa yhtäkään kuvaa koristeistamme, mutta Puolukan blogissa löytyy muutama erittäin hyvä otos. Sinne siis vilkuilemaan jos kiinnostaa! :)

Kyseinen päivä päättyi ajeluun rekan lavalla. Matka oli aivan MIELETTÖMÄN pitkä, mutta selvittiin silti ilman paleltumia tai hypotermiaa. Onneksi löysin itselleni jostain vaatekätköistä isän vanhan pilkkihaalarin, joka oli tällä kertaa varsinainen pelastaja. Suosittelen!

Mutta sitten siihen varsinaiseen huippukohtaan. Nimittäin ABIRISTEILYYN. 

Kuvia sieltä on todella vähän... Ja julkaisukelvollisia sitäkin vähemmän. Muuta ei voi tässä oikein sanoa, kuin että oli erittäin kostea ja biletäyteinen reissu. Niinhän sen pitäisikin olla...? 


Juotavaa riitti. Onneksi itse pysyin kohtuuden rajoissa, sillä laiva keinu aivan liikaa omalle mittapuulleni. Sain kyllä kiittää seuraavana päivänä tätä päätöstä. Ei ollut huono olo lainkaan. ;)
 


Kannella tuuli aivan mielettömän kovaa. Siksi kuvien ottaminen ei tuntunut kovin järkevältä vaihtoehdolta. Tässä ylempänä kuitenkin yksi otos.
 


Tiivistettynä, kaikilla tuntui olevan kivaa ja tax free piti pintansa -juotavaa siis riitti kotiin vietäväksi asti. ;)

Risteilyn jälkeen alkoikin sitten tämä aktiviteettitäyteinen ns. hiihtoloma. Itsellenihän sen olisi kuulunut olla lukutäyteinen, mutta kuten olettaa saattaa, en lukenut yhtäkään sivua. Jos jotain pitäisi tässä ruveta osoittelemaan sormella, on tuo kaveriporukka, jolla lomaa tosiaan on vain se viikko, eikä kuukautta niinkuin minulla. Viitsivitsi, itseähän tässä olisi pitänyt ottaa niskasta kiinni. :D 

Mutta niin, tämä lomaviikko meni erittäi nopeasti niin hilluessa, shoppaillessa, juhliessa kuin löhöillessä. Flunssaakin on tässä jo ehditty potea. Itseasiassa poden tälläkin hetkellä. Huomaa kyllä milloin on päädytty takaisin kotiin. Heti flunssassa... 



Tässä oikeastaan ainoat kuvat, jotka kehtaa julkaista täällä... Päätelkää siitä mitä on tullut tehtyä. :D

Loman aikana kuulin yhden ERITTÄIN hienon kappaleen, joka saa nyt toimia tämänkin kirjoituksen ns. loppukevennyksenä. Nauttikaa! :)

 


Mutta nyt, meikäläinen siirtyy takaisin makuuasentoon nauttimaan kenties hieman teetä ja koulukirjojen antia. Adios!

2.2.2012

Edistystä

Vihdoin ja viimein sain itseäni niskasta kiinni. Otin maalit ja pensselit esille, ja aloitin taulun maalaamisen. Kyseisestä taulustahan on siis lyijykynäversio yhdessä aikaisemmassa merkinnässä, jonka löydät tästä.

On se kumma, kun pitäisi lukea kirjoituksiin, tämä maalaamisinto iskee kaikkein pahimmin. Täytyy yrittää ensi kerralla vastustaa tätä kiusausta... 

Mutta, siis, asiaan. Maalaus on tässä vaiheessa:






Olen siis saanut aikaiseksi tuon taustan maalaamisen. Hieman hiomista toki löytyy vielä, mutta alustavasti jälki näyttää tuolta. Katsotaan, miltä se tulee sitten joskus näyttämään...


Maalausväreinä käytän tällä hetkellä Gallerian sekä Louvren akryylejä. Pensselit ovat myös Louvrelta. (sinisten pensseleiden merkkiä en nyt kyllä muista)









Näistä sudeista pidän todella paljon. Ovat kyllä usean kappaleen pusseissa ostettuja, mutta en anna sen häiritä. Nämä toimivat oikein mukavasti. :) Itsellä kun ei ole varaa ostaa pensseleitä yksittäin, tulee aivan tolkuttoman kalliiksi. Varsinkin köyhän opiskelijan budjetille...


Tällaista tällä kertaa. Lopuksi vielä hyvä kipale tähän hetkeen: