Enemmän ja vähemmän taiteilua, musiikkia & löpertelyä.

26.4.2012

Kevättä rinnassa

Kevät on tehnyt tuloaan nyt hurjaa vauhtia. On ollut hauska huomata, kuinka lumet ovat sulanneet paikoitellen lähes kokonaan ja luonto on herännyt talvihorroksestaan. Siksi lähdinkin alkuviikosta nauttimaan keväästä ja auringosta. Sieltä tulikin vastaan vaikka mitä jännää.

Kevät, ja traktorit. :D


Nautin auringosta. Ja kesäkengistä. :)


On myös hauska huomata, kuinka luonnon herääminen vaikuttaa positiivisesti omaan mielialaan.


Bongasin kevään ensimmäiset perhoset sekä sinivuokot. Eikä unohdeta valkovuokkoja. Tai leskenlehtiä. :)
 





Löysin myös tienvarresta jotain tulppaanin tapaisia kukkia. En nyt tiedä yhtään mitä nämä ovat, mutta näyttivät kuvattavan arvoisilta. 

Tämän viikon aikana tuli myös käytyä pitkästä aikaa uimassa sekä lenkillä, pariinkin otteeseen. Löysin myös kaupasta suhkot edullisen lasiviilan, jota nyt olen etsinyt jo pidemmän aikaa. Päätin siis tehdä itselleni tekokynnet.

  
Alkuperäiset irtokynnet olivat hieman liian pitkiä omiin sormiin, joten jouduin "vähän" lyhentämään. Kiitos lasiviilan sain reunoista siistit.



Kun sain nuo kynnet muovailtua sopiviksi, lähdin lakkaamaan niitä joillain vanhoilla kynsilakoillani, jotka löydät tästä postauksesta. Alkavat nuokin vedellä viimeisiään. Pitäisi varmaan pikkuhiljaa hankkia uusia...


Tein vähän sitä sun tätä, ja lopputulos näyttää tältä:






Näistä tuli loppujen lopuksi ihan kivat. Ensikerralla täytyy saada vähän parempaa jälkeä aikaiseksi, sillä ajattelin tehdä toiset kynnet YO-juhliin. Jos vaikka saisin jotain uusia lakkoja ennen sitä... :)

Sain tänään kuulla, että kuviksen diplomityön arvosanat tulisi koulun nettisivuston kautta itselleni viestillä TÄNÄÄN. Nyt jännittää aivan liikaa... Tänään en kuitenkaan tule kertomaan sitä teille. ;) Katsotaan sitten tulevaisuudessa jossakin postauksessa.

Tähän loppuun vielä jotain kuunneltavaa.


Kaunista kuunneltavaa. <3 Lämmintä kevättä kaikille!




19.4.2012

Done&done

Se on siinä!

Viime päivien uurastus on tuottanut tulosta: kuviksen diplomityö on vihdoin ja viimein valmis. Kokonaan. :)

Ja nyt, kun työ on tehty, voin iloisin mielin näyttää teillekin mitä olen saanut aikaan. Se vei 37 tuntia ajastani koululla, vaikkakin aika tuntui vähän lyhyemmältä. En tajunnutkaan, kuinka paljon aikaa tällainen kokonaisuus voi viedä.

Tässä kuitenkin tämän pitkän uurastuksen jälkeinen tulos.

Portfolio:

Kansi
Tässä käytin ihan tavallista kartonkia sekä maalaukseen akryylejä.

Aihe

Luonnoksia

Lopullinen luonnos

Maalien testailua


Sain tehtyä tähän 19 sivua. Se sisältää niin tekstiä kuin kuviakin; luonnoksia, mallikuvia ja valokuvia työstä. En ollut ihan varma, miten tämä piti tehdä ja mitä tähän piti tulla, mutta tein sen omalla tavallani. Toivon, että tästä tulisi edes kohtuullinen arvosana.

Ja sitten vielä se virallinen työ:


Tämän kuvan asetelma ei ole mikään paras mahdollinen, mutta näkyypähän tuo työ edes jotenkin. Tästä tuli mielestäni ihan hieno, vähän parempi kuin osasin olettaa. Nyt vain enää odotellaan arvostelijoiden antamia tuloksia näistä tuotoksista. Arvosana voi olla 1-5:n väliltä, itse toivon edes kolmosta. Nelonenkin olisi vielä odotusteni rajoissa. Mutta, toivotaan parasta ja pelätään pahinta. :)

Tämä työhän tuli tehtyä Poets of the Fallin biisin "No end, no beginning" pohjalta, joten tässä se myös teille kuunneltavaksi:


Maalaus yrittää kuvailla tätä kipaletta, mutta en ole varma onnistuinko siinä parhaalla mahdollisella tavalla. Saa nähdä, mitä työn arvostelevat henkilöt ovat mieltä. Sitä odotellessa... :)

18.4.2012

TEASER

Vappu lähenee. Ja niin myös lukion kuviksen diplomityön eräpäivä. 

Ystäväni muistutuksesta tajusin, että kohtahan tosiaan alkaakin tulla kiire tuon työn kanssa. Onnekseni olen saanut jo itse maalauksen valmiiksi ja irti teipeistään, mutta portfolio onkin sitten asia erikseen... Tuo kirjoittamisen, liimaamisen ja leikkaamisen määrä. 

Olen nyt tämän ja eilisen päivän tehnyt pelkästään tuota portfoliota ja olo on sen mukainen: käsi huutaa hallelujaa ja mieli on täynnä tuohon työhön liittyviä kohtia, jotka pitäisi vielä saada mahtumaan portfolioon. Tätä oloa...



Paperia riittää liiaksikin asti. Onnekseni olen jo lähellä loppua tämän kanssa ja voin vihdoin siirtyä sen valmistuttua ns. kesälomalle. Samalla tulee jätettyä hyvästit kouluelämälle tältä erää. Saa nähdä, tuleeko tänä syksynä opiskelupaikkaa. Aika näyttää.

Ajattelin nyt myös hieman antaa pientä teaseriä valmiista maalauksesta. Lupaan kyllä myöhemmin laittaa kuvan valmiista työstä, mutta vasta kun itse kokonaisuus on täysin hanskassa. ;)

Mutta, tässä muutama kuva tulevasta:





Kiitokset vielä Puolukalle kuvien otosta. En tosiaan uskalla vielä käsitellä järkkäriä ilman pelkoa sen hajottamisesta.

Huomenna vielä pitäisi mennä tuo portfolio tekemään loppuun asti. Aikaa koko työn tekemiselle annettiin 38 tuntia, joista itselläni on käyttämättä kolme. Pieni hoppu tulee, mutta toivon ehtiväni ajoissa.

Vielä kipale tälle päivälle:

12.4.2012

Historian havinaa part. 2

Hellurei!

Taas on aika kulunut huimaa vauhtia, enkä ole tajunnutkaan, kuinka vähän olen vaivautunut tänne blogin puolelle kirjoittelemaan. Mutta siihen on syynsä. En ole taaskaan saanut tuon viimeisimmän taulun jälkeen aikaiseksi mitään näyttämisen arvoista, sillä olen niin kahden vaiheilla sen suhteen. Tämä kuvailemani ns. yllätys on vieläkin hieman mietintämyssyn alaisena, joten ajattelin nyt olevan hyvä aika näyttää muutama hieman vanhempi työ.

Aloitetaan näiden töiden vanhimmasta tuotoksesta. Ja sitten taas varoitus: kuvat kameralla otettuja, joten laatu sitä mitä se on.


Tämän työn tein yläasteen kahdeksannella luokalla, vuosi oli joko 2007 tai 2008 (tarkkasilmäinen voi huomata luokkani työstä ;) ). Silloin olin tästä suhkot ylpeä, mutta nyt kun katson tarkemmin, näen vain ne kohdat, jotka olisin voinut tehdä paremmin. Jos rupean ne tässä luettelemaan, lista olisi lähes loputon, joten jätän sen sikseen. 



Työ on tehty akryyliväreillä, muistaakseni nämäkin maalit olivat Galeriaa. Taulupohja on itseasiassa paksu ja kestävä pahvin ja taulupohjan sekoitus, joka piti maalata kummaltakin puolelta aluksi valkoisella maalilla, jotta se ei käyristyisi maalatessa. Melko nerokasta. Muistan vain että tähän oli melko mielenkiintoista lähteä maalaamaan. Koko 45x60cm.


Seuraava työ on kotona maalattu oman äitini pyynnöstä:




Kyllä, se on Ihaa. :) Äiti pyysi maalaamaan tämän symppiksen aasin, sillä tämän samaisen kuvan sisältävä muki oli mennyt rikki. Hän pitää tästä kyseisestä hahmosta niin paljon, että halusi siitä itselleen taulun. Tein työtä käskettyä, ja tulos on tässä. Työ on vuodelta 2008 ja tehty Galerian akryyleillä. Taulu itsessään on kokoa A4. Mielestäni ihan onnistunut työ ajatellen, kuinka kauan tämänkin työn valmistumisesta on. :)


Sitten taas koulutyöhön:




Tein tämän maalauksen yhdeksännellä luokalla, vuosi oli joko 2008 tai 2009 (en nyt muista tarkkaan). Kyseessä on elämäni ensimmäinen öljyvärimaalaus. Minulla oli itselläni vaikea kuva kyseisten maalien käytöstä, joten asenteeni oli melko huono aloittaessani tätä työtä. 



En vieläkään tämän valmistumisen jälkeen lämmennyt värien käytölle, mutta olisin (valvotuissa olosuhteissa) valmis kokeilemaan uudelleen. Öljyvärien merkkiä en nyt muista millään, mutta kokoa tällä taululla on 38x46cm. Parantamisen varaa löydän tästäkin. Eniten pidän työssäni tuon ketun silmistä. :)


Vielä viimeiseksi näistä kaikista uusin tuotos:



Lisää Nalle Puhia. :) Tämän työn tekemisellä on historiansa. Alun perin tein tämän saman kuvan akvarelleilla koulussa. Kuva oli erittäin pieni, ehkä noin 10x15cm kokoinen, akvarellipaperille tehty maalaus. Sen valmistuttua opettaja laittoi sen opettajienhuoneen oveen, lähes kunniapaikalle. Kerrankin olin saanut tehtyä työn, josta olin itsekin ylpeä.



Mutta kuinka kävikään... Noin parin viikon kuluessa työ oli hävinnyt ovesta. Kysyin opettajalta, että oliko hän kenties siirtänyt työn takaisin kuviksen luokkaan. Tämä oli yhtä ihmeissään kuin minäkin, ja totesimme kummatkin saman asian: työ oli varastettu. Tästä alkoikin rosvon metsästäminen. 

Rystön tehnyt henkilö saatiin kyllä kiinni, mutta hän ei koskaan palauttanut työtäni, eikä joutunut minkäänlaiseen vastuuseen. Hän kun ehti vaihtaa koulua tällä välin... 


Olin sen verran harmissani, että yritin sitten maalata samaisen kuvan kotona uudelleen, hieman isommassa koossa ja akryyliväreillä. Työstä ei tullut yhtä hieno kuin edeltäjänsä, mutta sai kelvata. Työ on kokoa A4. Akryylit jälleen Galeriaa.


Mutta, nyt tämän pienen masentavan kertomuksen jälkeen on mukava kuunnella hieman hyvää musiikkia. Tässä tämän päivän piristäjäni:




Tällä kipaleella on jokin jännä piristävä vaikutus. Tulen aina niin hyvälle mielelle kuunnellessani tätä. :)


Jatkoa kenties seurannee joku päivä...