Elämässäni on nyt kuitenkin tapahtunut todella paljon enkä ole ehtinyt osoittamaan ajatustakaan siveltimien ja maalien perään. Ja nyt kun siitä mainitsin, harmittaa se aivan suunnattomasti. Ehkäpä saisin itseni liikkeelle ja kävisin ostamassa pari taulupohjaa. Saisi käsille tekemistä. :)
Mutta niin.
Olen kokenut elämässäni täyskäännöksen kohti uutta. Hain loppukesästä paikkaa kahvilatyöntekijäksi oppisopimuksella. Hakijoita oli huimat 68, joista valittiin loppujen lopuksi kolme, ja no, satuin olemaan yksi heistä. Voitte varmasti kuvitella sen onnen tunteen, kun vastaa tuntemattomaan numeroon ja saa kuulla tulleensa valituksi. Olin todella otettu. :)
Tämän jälkeen tulikin sitten ongelma. Kaksivuorotyö pistäisi julkisilla kulkuneuvoilla liikkumisen peräkyliltä lähes mahdottomaksi + vielä se, että pitäisi työskennellä kahdella eri paikkakunnalla. Annoin siis itselleni kaksi vaihtoehtoa: joko ostaisin itselleni oman auton TAI muuttaisin turvallisesta ympäristöstä (eli vanhempien luota) itsenäiseen elämään ja alkaisin elättämään itseäni. Jälkimmäinen pohdinnoista muuttui todeksi ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Muutin vuokralle yksiöön ja täällä olen nyt asunut päälle neljä kuukautta. Hurja ajatus...
Asiat ovatkin siis mutkistuneet eikä aikaa aina riitä taiteelle sun muulle tekemiselle. Samaan aikaan kun pitäisi pystyä hoitamaan työ, koulu, koti ja vapaa-aika. Yleensä tuo vapaa-aika jääkin hieman kortille... Mutta en valita. Tämä elämäntyyli sopii minulle kuin nenä päähän. Tästä olin haaveillut todella pitkään ja lopulta sen sitten sainkin. Itsenäistyminen taisi tehdä minustakin eri ihmisen... Ja nautin siitä. :)
En nyt kuitenkaan ole jättänyt käsillä luomisen iloa kokonaan unholaan. Innostuin tuossa loppuvuodesta neulomaan hullun lailla, ja sain aikaan muutaman parin villasukkia, kaulahuivin, parit tossut, pipon ymsymsyms... Tälläkin hetkellä kudon itselleni tyynynpäällistä.
Nyt kuitenkin yritän pitää itseni ruodussa, ja lupaan aloittaa seuraavan parin viikon sisällä uuden työn. En tiedä vielä miten, mistä, minne ja kuinka, mutta aivan varmasti aloitan jotain. Asuntoni valkeat seinät kaipaavat jotain, enkä anna niiden jäädä paljaiksi. Ideoinnin aika siis. :)
Musiikkia olen nyt kuunnellut todella vähän, mikä on erittäin harvinaista minulle. Joten jätän tällä kertaa postauksen ilman musiikkilinkkiä. Ja aloitan taas musiikin kuuntelun -kunhan vain saan itseni taas sille tuulelle. :)


















